Dreaming of the white Christmas

Oheinen kuva on vuodelta 2008. Ensimmäinen joulu omalla mökillä (ostimme paikan lokakuussa 2008). Silloin etelässä oli musta joulu, joten tämä valkoisuus nousi arvoon arvaamattomaan.

Pari viime vuotta on olleet etelässäkin onneksi valkoisia joulun osalta. Tänä vuonna taitaa valitettavasti käydä toisin.

Minusta joulu on vuoden ihanin juhla juuri sen tunnelmallisuuden ja rauhallisuuden vuoksi. Olen myös talvi-ihminen, mutta vain ja ainoastaan kunnon talven. Talvella pitää olla lunta, mieluummin paljon, ja pakkasta silleen sopivasti.

Sopivalla pakkasella lumi rouskuu kivasti kengän alla ja tuhannet tähdet kimmeltävät hangen pinnalla. Nenän päätä kipristää ja posket ovat punaiset. On valoisaa, puhdasta ja kaunista. Koirien yhteensä kahdeksassa tassussa ei kantaudu lenkin päätteeksi rapaa sisälle. Lattioille ei myöskään ilmesty kuraisia kissan tassun jälkiä.

Ajattele, jos tämä kaikki vesi tai edes puolet siitä olisi satanut lumena! ;)

Vihreä joulu?

Aika tavalla saa tällä hetkellä ponnistella joulutunnelmaan pääsemiseksi. Ei millään pysty käsittämään, että jouluun on vain viisi yötä. Lumi on tullut ja mennyt useaankin otteeseen. Viikonloppuna lumi taas valitettavasti vaihteeksi meni eikä sitä ole sen koomin tullut. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä etelässä on vihreä joulu parin vuoden tauon jälkeen. Tekisi mieli hypätä autoon ja huristaa Kainuuseen mökillemme nauttimaan valkoisesta joulusta siitä haaveilemisen sijaan.

Viikonloppuna kävimme joulumarkkinoilla. Vesisateessa. Ei auttaneet siis markkinatkaan joulufiiliksen nostattamisessa. Kotiin ostin markkinoilta ison valkoisen joulutähden. Laittelin myös viikonloppuna ikkunoihin jouluvaloja. Etupihan tuijiin en ole vielä(kään) laittanut valoja. Tuntuu epämukavalta laittaa niitä sateeseen likoamaan...

Valkoinen joulutähti nostatti mieliin muutaman vuoden takaisen Madeiran matkamme uutena vuotena. Siellä joulutähdet kukkivat komeina yli kahden metrin pensaina!

Kuurankukkia

Aloitimme viime viikolla lintujen ruokinnan: auringonkukansiemeniä lintulaudalle. Tänä vuonna 25 kg auringonkukansiemen pussilla on kylmässä varastossa käynyt rosvo. Siemenvaras on rouskuttanut siemenpussin pohjaan pikkuruisen reiän ja pistellyt hyvällä ruokahalulla auringonkukansiemeniä parempiin suihin.

Pelkäämpä, että ruokavarkaudet saavat loppua lyhyeen. Pientä ruokavarasta odottaneekin seuraavalla kerralla vaarallinen yllätys eli napsahtava hiirenloukku. Talon kissa ilmeisesti laiskottelee tarjoillun ruoan äärellä eikä tee hiirikissan tehtäviään.

Linturuokinnalla valmistaudutaan siis talven tuloon, mutta lumi se vaan antaa odotuttaa itseään. Tämän aamun pikkupakkanen lauhtui jälleen päivän saatossa eikä lumesta ole tietoakaan. Maa on kuitenkin ihanasti kuurassa ja ensilumen sijasta on jo muutamina aamuina saanut ihastella kuurankukkia.

Jalokärhö jaksaa vielä ponnistaa...

Lammaspäivä

Eläimelliseksi muuttunut elo, sillä eilen olin ProAgrian lammaspäivillä, joiden teemana oli investoinnit ja rakentaminen sekä lopuksi pääsimme tilavierailulle. Antoisa tilaisuus; pää pursuaa ideoita, ajatuksia ja kysymyksiä.

Tässä muutama kuva vieraillun tilan texel-rotuisista lampaista Somerolla.

Vanha kivinavetta ja vuoden ikäiset lampaat.

Uusi, äskettäin valmistunut lampola. Kaikenkaikkiaan lampaita taisi olla yhteensä tilalla n. 250.

Messu eläimiä

Isänpäivä sunnuntaina käväsimme Helsingissä Metsämessuilla. Samalla siellä oli myös OutletExpo-, Kädentaito-, ELMA- sekä Lemmikkimessut. Otimmekin siskoni tytön eli kummityttömme (5 v.) mukaan ihmettelemään mm. seuraavia eläimiä:

Messuilta löytyi possua, pässiä, pupua ja ponia.

Löytyi myös maatiaisrotuja esim. kyyttöjä, länsi-Suomen karjaa, suomen lampaita sekä kuvissakin näkyvät maatiaiskanat (alhon kanta) sekä lapin lehmä.

Omituisia otuksia: mammuttiaasi sekä sonni, jolla oli melko mellevä varustus. Jasmin ihmetteli mitä sonnin alla roikkuu. Mieheni päätti lisätä tytön sanavarastoa ilmoittamalla ykskantaan, että ne on pallit!

Lemmikki-puolella oli lisää omituisia otuksia mm. parta-agamoita, käärmeitä yms.

Löytyi myös ilmiselvä erään operaattorin mainoksissa esiintyvä "Laamanator". Oikeasti nämä taitavat olla alpakoita, mutta melkoisen pelottava irvistelijä kuitenkin!

Suppiksia!

Komeita suppilovahveroita löytyy vielä metsästä pilvin pimein. Eikä ihme sillä onhan kasvukausikin ollut erittäin suotuisa ja pitkä. Juuri iltapäivälehdet julistivat, että on lämpimin syksy 50 vuoteen.

Olenkin koiruuksien ja mieheni kanssa käynyt melko ahkerasti sienessä. Itse en ole mikään sienien ystävä, mutta niiden kerääminen on jotenkin terapeuttista. Mieheni käyttää sieniä ruoanlaitossa ja välillä "salaa" niitä minullekin tarjoaa. Ja täytyy kyllä sanoa, että suppilovahveroita syö pienissä määrin melko mielellään...

Tänä vuonna meillä on ainakin sieniä, mitä käyttää. Purkkirivi on kasvanut syksyn mittaan vielä kolmella purkilla, ja vielä on kuivamassa lisää. Tänään sunnuntaipäivän suunnitelmissa on lähteä keräämään vielä lisää suppilovahveroita, isoja sellaisia.

Ajattelin tänä vuonna purkittaa kuivattuja suppilovahveroita myös joululahjoiksi. Ohessa kuva parista tuliaisiksi viedystä suppispurkista.

"Huikea" valkosipulisato

Edellisessä postauksessa mainitsinkin jo, että maatiaisvalkosipulini eivät oikein ottaneet kasvaakseen. Maatiaiset ry:stä tilaamani sipulin kynnet lähtivät kyllä komeasti itämään purkeissa, mutta heti kasvimaalle istuttamisen jälkeen näki, että nyt homma on jotenkin vinksallaan. Liekö taimet kasvoivat liian pitkiksi tai sitten kuitenkin istutin ne liian pintaan (n. 10 cm syvyyteen).

Taimet nuokkuivat koko kesän epämääräisen honteloina. Vain yksi taimi jaksoi kasvaa terhakkaana pää pystyssä ja jopa kukki. Tästä samaisesta taimesta sain ainoan satonikin, yksi valkosipuli!

Sato maistui sitäkin herkullisemmalle valkosipulipuristimen läpi likistettynä paahdetun ruisleivän päällä kera Oivariinin. Liekö herkullisuutta osaltaan lisännyt tieto, että tätä herkkua ei juuri nyt saa lisää.

En aio kuitenkaan lannistua, vaan aikeissani on istuttaa samaista valkosipulia mökillemme. Luulisi siellä, lähellä alkuperäkuntaansa, Kainuun Ristijärveltä kotoisin olevan valkosipulin aivan villiintyvän. Jään mielenkiinnolla odottamaan ensi syksyä...