tiistai 27. syyskuuta 2011

Ruskaterveiset Kainuusta!


Kahden viikon erästelyloma omalla mökillä on, valitettavasti, tältä erää ohi. Lähtö mökiltä ei kuitenkaan hirveästi kirpaissut, kun tiesi pääsevänsä sinne lähes hetikohta takaisin.

Ruska hehkui sen kaikissa väreissään niin maassa kuin puussakin. Vaan kuulaita pakkasaamuja emme ikäväksemme saaneet ollenkaan. Vain yhtenä aamuna lämpötila oli hitusen nollan yläpuolella, joten likellä käytiin. Säät eivät muutenkaan meitä suosineet. Lähes joka päivä satoi, ainakin osittain. Vain kaksi päivää aurinko jaksoi paistaa yhtäsoittoa.

Mutta eikös se niin ole, että ei ole huonoja keleja on vain huonoja varusteita? Tähän ideaan tukien teimme erästelyreissuja hieman huonommassakin kelissä. Ja mukavaahan se oli liukastella hengenvaarallisen luikkailla pitkospuilla. ;)

Kanalintuja oli tänä vuonna muutaman katovuoden jälkeen taas runsain mitoin. Molemmat noutajamme saivatkin tehdä mukavasti töitä, ja nauttivat olostaan siinä missä me kaksijalkaisetkin.

Kaikkien kanalintujen lisäksi kohtasimme metsässä monen monta muutakin eläintä esim. lapin pöllön, maakotkan, kruunupäisiä hirvaksia, poroja jne. Löysimme myös pariin otteeseen karhun marjaisat kakat sekä näimme jo poromiesten merkkaaman susien syömän poronraadon. Kaikki tämä villi luonto vain n. 1 - 2 km meidän mökiltä! Huh!

Nyt räpsyttelemme kilvan kotona sähkövaloja ja lotraamme vettä suihkussa. Netti pörrää ja telkkari välkkyy. Olemme siis palanneet "sivistyksen" pariin. Vaan sydän kaipaa jonnekin muualle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti