torstai 31. toukokuuta 2012

Kesälaitumille

Toukokuu on hurahtanut vauhdilla puutarhatöissä sekä työharjoittelussa. Kohta on aika pakata kimpsut ja kampsut ja lähteä kesäseikkailuun lammaspaimeneksi. Tämä blogi jää nyt hiljaiseloon ja lammaspaimenen myötä- ja vastamäkiä voi seurata täältä.

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Korvasieniaika


Metsästä löytyy jo korvasieniä. Näitä käsittelemättömänä tappavan myrkyllisiä tippaleivän näköisiä sieniä ehtii vielä poimia vaikka myytäväksi, sillä myyntiä ei ole ainakaan vielä kielletty.

Me ehdimmekin tänä vuonna kokea kaksi korvasieniaikaa ja niin ollen kaksi kevättäkin, sillä korvasienet puskevat Kainuussa pintaan kesäkuussa. Ajattele kaksi kevättä, ei ollenkaan hullumpi ajatus!

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Yllätys kasvimaalla!


Olin pihalla valokuvailemassa krookuksia, kun mieleeni juolahti kurkata kasvimaalle näkyykö viime vuonna kylvämiäni maatiaislipstikoita. Näkyihän niitä tai ainakin luulen lipstikkarivistä pilkistäviä piippoja lipstikoiksi. Hyvässä alussa näyttivät olevan.

Äkkäsin myös sattumalta joidenkin muidenkin olevan hyvässä vauhdissa kasvimaalla. Nimittäin viime vuonna istuttamani/kylvämäni maatiaisvalkosipulit (Ristijärven vanha kanta)! Mitä ihmettä? Istutus viime vuonna epäonnistui lähes täysin, vaikka kynsien piti olla kylmäkäsiteltyjä. Nyt ne puskevat esiin ihan odottamatta, pyytämättä ja itsekseen.

Höh. Tarkoitus oli tänä vuonna vain tasata kasvimaa ja jättää se nurmen armoille. Mitä ihmettä nyt oikein teen noiden valkosipulien kanssa? Olisi ollut mukava seurata tuleeko niistä tänä vuonna satoa vai nääkähtävätkö alkuunsa, mutta kesälammasprojekti kutsuu enkä viitsisi "talkkaria" asialla vaivalla.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Talviterveiset Kainuusta!

Ahmojen ilottelua Kainuun kevätjäällä

Kevätbongailumme ottivat roimasti takapakkia kahden viikon talvilomallamme mökillämme Kainuussa. Ennen pääsiäistä siellä oli vielä metriset hanget ja - 20 asteen yöpakkaset. Jouduimme siis tosissamme latomaan halkoja takkaan, jotta saimme mökin pidettyä lämpimänä.

Pääsiäisen jälkeen kelit lauhtuivat ja yöpakkaset menivät pyllylleen. Myös päivällä lämpötila alkoi olla mukavasti plussan puolella.

Kevätbongailujen hyytyminen ei sinänsä haitannut, sillä koimme soilla ja saloilla hiihtäessä toinen toistaan mieleenpainuvimpia luontokokemuksia. Pääsimme mm. näkemään majavan vain 6 m etäisyydeltä. Olimme kytiksellä jokivarressa, kun majava lipui jäälautan alta näkyviin. Syödä rouskutti risua, kääntyi ja läiskäytti hännällään merkiksi, että ähäkutti teidät on havaittu!

Pilkkimiset ja hiihtämiset ovat nyt viikon verran olleet historiaa etelään palattuamme. Täällä pääsee jo patikoimaan metsään, sillä lumilaikkuja on enää siellä täällä. Kotipihan krookukset ovat myös täydessä terässä.

Uusia kevätbongailuita tuli eilen sitruunaperhosten ja suruvaippojen myötä. Eilen olikin upean lämmin päivä terassin mittarin näyttäessä + 18!

torstai 29. maaliskuuta 2012

Puoli kuuta kesään!

Kesä lähestyy niin hurjaa vauhtia, ettei mukana tahdo pysyä! Maata on jo takapihallakin näkyvissä paikka paikoin. Jopa kukkapenkin reuna pilkistää. Harmi, etten ole siihen kohtaan älynnyt laittaa krookuksia. Ne kukkisivat jo. Jospa syksyllä muistaisin tämän ja istuttaisin muutaman uuden krookuksen sipulin...

Sen sijaan olen talon eteläpäädyssä rampannut katsomassa, josko lumiraja väistyisi kukkapenkin tieltä ja krookukset pilkistäisivät, mutta lumipatja pitää sinnikkäästi pintansa sulattavia auringonsäteitä vastaan.

Joitain kukkia sentään olen jo koirien kanssa lenkkeillessä bongannut. Leskenlehdet jo iloisen keltaisesti maantienvarsien sulaneita penkkoja somistavat!

Metsässä on jonkun verran jo isojakin pälviä, mutta kyllä siellä vielä luntakin riittää. Moottorikelkkauralta hairahtuessa uppoaa polvia myöden hankeen. Ja vaikka säätiedotukset lupailevat viikonlopulle lumimyräkkää, niin silti kesä on kohta täällä. Tänään pihallamme sain siitä varmistuksen peipon muodossa. Puoli kuuta peipposesta!



perjantai 23. maaliskuuta 2012

Kevät on tullut!



Kevät alkoi virallisesti tiistaina kevätpäiväntasauksesta. Onkin ollut ihanan keväisiä ilmoja. Keskiviikkona oli kevään lämpimin päivä + 10 astetta! Tälle päivälle minulla on suuret lämpötilaodotukset, sillä lämpömittari pysyi yölläkin reilusti plussan puolella ja nyt, klo 09, on jo + 5 astetta.

Vaikkakin nietokset sulavat loristen, niin kyllä lunta silti vielä aivan riittämiin on. Joitain pälviä hankien keskelle on sentään ilmestynyt ja kevään merkkejä bongattu. Laulujoutsenten äänen havaitsin ke 14.3. kotipihalla ja samalla viikolla bongasimme niitä kaupungin järven jäällä. Telkätkin olivat tulleet jokivarteen pullasorsien joukkoon.

Kevään merkeistä myös perhonen on jo bongattu! Nokkosperhonen oli herännyt talvehtimiskolostaan kevätauringon säteisiin!

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Siitepölykausi alkamassa


Viime viikon piti upeita ja lämpimiä aurinkoisia päiviä. Lähes - 20 asteen yöpakkaset muovasivat mukavan hankikannon. Viikonloppuna sää oli sumuinen ja leuto. Tällä viikolla on ollut taas aurinkoista, mutta navakkaa ellei jopa ihan myrskyisää tuulta.

Viime viikolla koirien kanssa lenkkeillessä pajunkissojen lisäksi huomasin ikäänkuin koivujen norkkojen jo aavistuksen vihertävän. Eilen uutisissa mainittiinkin siitepölykauden jo alkavan. Siitepölykauden ennustettiin muodostuvan runsaaksi eli oireita saattanee ilmetä myös minun kaltaisillani eli henkilöillä, jotka siitä eivät normaalisti kärsi. Atshii!

Muita keväisiä merkkejä on yhä kiivastuva lintujen laulu. Talitintit täällä pääkaupunkiseudun kupeessa jaksavat vielä laulaa kolmisäkeisesti ti-ti-tyy. Jostain luin, että yleistyvä kaksisäkeinen laulu johtuisi ympäristön melusta. Lyhyt säe menee pitkää säettä todennäköisemmin perille. 

Ei niin mairitteleva kevättalven merkki on myös jo helmikuun alkupuolella sähkölinjalle kääkättämään saapuneet naakat.