torstai 7. huhtikuuta 2011

Lipstikkaa ja muita maatiaisia multiin

Posti toi pienelle puutarhurille tänään jotain ihanaa. Maatiainen ry:stä viikko sitten tilaamani siemenet tulivat!
Kirjekuoresta löytyi pussillinen valkosipulin kynsiä (yli 20 vuotta vanha kanta Kainuun Ristijärveltä) sekä yli 50 vuotta vanhat kannat liperin eli lipstikan siemeniä ja saksankirvelin siemeniä. Molemmat saksankirveli sekä lipstikka tuoksuvat voimakkaasti, mutta hyvälle.
Ilmasipulin siemenet olivat harmikseni olleet loppu, mutta onneksi valkosipulia ja lipstikkaa tuli, sillä ne liittyvät opiskeluprojektiini.
Istutin lipstikat ja valkosipulit taimilaatikoihin. Jätin myös hieman siemeniä ja kynsiä istutettavaksi myös suoraan avomaalle, jos taimettuminen ei onnistukaan. Saksankirveli kylvetään heinäkuussa ulos ja se itää vasta seuraavana keväänä.
Maatiaiskasvien kanssa samalla multiin meni ihan vain rautakaupasta ostetun pensastomaatin siemeniä. Nyt sitten jännäämään itääkö ne! Pienellä puutarhurilla on hieman huonot idätysolosuhteen, koska meidän talossa ei ole ollenkaan eteläpäädyssä ikkunoita. Valoa on siis niukasti tarjolla, mikä yleensä tarkoittaa mahdottoman pitkävartisia taimia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti