maanantai 21. marraskuuta 2011

Kuurankukkia

Aloitimme viime viikolla lintujen ruokinnan: auringonkukansiemeniä lintulaudalle. Tänä vuonna 25 kg auringonkukansiemen pussilla on kylmässä varastossa käynyt rosvo. Siemenvaras on rouskuttanut siemenpussin pohjaan pikkuruisen reiän ja pistellyt hyvällä ruokahalulla auringonkukansiemeniä parempiin suihin.

Pelkäämpä, että ruokavarkaudet saavat loppua lyhyeen. Pientä ruokavarasta odottaneekin seuraavalla kerralla vaarallinen yllätys eli napsahtava hiirenloukku. Talon kissa ilmeisesti laiskottelee tarjoillun ruoan äärellä eikä tee hiirikissan tehtäviään.

Linturuokinnalla valmistaudutaan siis talven tuloon, mutta lumi se vaan antaa odotuttaa itseään. Tämän aamun pikkupakkanen lauhtui jälleen päivän saatossa eikä lumesta ole tietoakaan. Maa on kuitenkin ihanasti kuurassa ja ensilumen sijasta on jo muutamina aamuina saanut ihastella kuurankukkia.
Jalokärhö jaksaa vielä ponnistaa...

1 kommentti:

  1. Hei kaikki Puutarha Ystävät!
    Olen haaveillut löytäväni listan jossa suomalaiset puutarhablogit löytyisivät kasvuvyöhykkeet mukaan. Siitä olisi hyötyä, etenkin meille haastavammilla vyöhykkeillä eleleville, mutta se olisi myös hauskaa ja opettavaista. Ja ehkäpä samalla vyöhykkeellä olevat puutarhablogistit voisivat innostua järjestäämään tapaamisia keskenään tai osaavat auttaa ja vinkata hyvistä tapahtumista. Tartu haasteeseen, lisää oma puutarhasi listaan oikean kasvuvyöhykkeen alle ja halutessasi laita linkki tälle sivulle omaan blogiisi!

    Linkki PUUTARHABLOGIT VYÖHYKKEITTÄIN LÖYTYY TÄSTÄ: http://karolinanpuutarha.blogspot.com/p/suomalaiset-puutarhat-kasvuvyohykkeen.html

    IHanaa talvitunnelmaa kuvissasi!!

    VastaaPoista