maanantai 19. joulukuuta 2011

Vihreä joulu?


Aika tavalla saa tällä hetkellä ponnistella joulutunnelmaan pääsemiseksi. Ei millään pysty käsittämään, että jouluun on vain viisi yötä. Lumi on tullut ja mennyt useaankin otteeseen. Viikonloppuna lumi taas valitettavasti vaihteeksi meni eikä sitä ole sen koomin tullut. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä etelässä on vihreä joulu parin vuoden tauon jälkeen. Tekisi mieli hypätä autoon ja huristaa Kainuuseen mökillemme nauttimaan valkoisesta joulusta siitä haaveilemisen sijaan.

Viikonloppuna kävimme joulumarkkinoilla. Vesisateessa. Ei auttaneet siis markkinatkaan joulufiiliksen nostattamisessa. Kotiin ostin markkinoilta ison valkoisen joulutähden. Laittelin myös viikonloppuna ikkunoihin jouluvaloja. Etupihan tuijiin en ole vielä(kään) laittanut valoja. Tuntuu epämukavalta laittaa niitä sateeseen likoamaan...

Valkoinen joulutähti nostatti mieliin muutaman vuoden takaisen Madeiran matkamme uutena vuotena. Siellä joulutähdet kukkivat komeina yli kahden metrin pensaina!

2 kommenttia:

  1. Oi, minäkin muistan nähneeni joulutähtipensaita Kanarialla. Sykähdyttävä näky!
    Pyrstö pystyyn. Joulumieli on mielentila, varmasti saat sen aikaan. Ulos kannattaa ehdottomasti laittaa valosarjat, on niin pimeää! Minä laitan ne aina marraskuun puolella, vesisateeseen, mutta siellä ne ilahduttavat niin mahdottomasti tuikkiessaan toiveikkaina.

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen yleensä marraskuun puolessa välissä laittanut ulkovalot. Mikä lie, että tänä vuonna tuo vesisade tökkii niin pahasti, että ei huvita. Ehkä se joulumieli tästä vielä tämän viikon kuluessa kohoaa, jos ei lumen niin vaikka joululaulujen myötä. ;)

    VastaaPoista