perjantai 15. heinäkuuta 2011

Pohjoisesta etelään

Niin on lomat lusittu ja palattu pohjoisesta etelään parisen viikkoa sitten.

Viiden viikon mökkiloman jälkeen puutarha oli päässyt rehahtamaan... Nurmikon leikkaaja pihalla sentään kävi, mutta rikkaruohot olivat ottaneet vallan kasvimaasta. Sinänsä ihan hyvä, sillä lipstikat ja valkosiput eivät olleet tukehtuneet rikkaruohoihin ja olivat pysyneet mukavan kosteina rikkaruohojen ansiosta. Lehtisalaatti ja tilli olivat kuitenkin tukehtuneet rikkaruohojen sekaan jo aivan alussa tai sitten vanhahkot siemeneni eivät olleet itäneet.

Lipstikka voi hyvin, mutta valkosipulilla on jokin hätänä. Varret lakoontuvat ja ne näyttävät jotenkin kitukasvuisilta... Saas nähdä tuleeko mitään satoa. AMK-projektini taisi juuri tarkentua eli hylätään maatiaisvalkosipuli ja keskitytään lipstikkaan!

Raparperi oli jo lähes korjuu kunnossa lähtiessämme, mutta naapurin emäntä ei ollutkaan hakenut niitä itselleen, vaan ne olivat saaneet kasvaa maassa toooosi isoiksi. Lehdet olivat kuin sateenvarjot! Nyttemmin mummuni on tehnyt raparpereistä maistuvaa mehua, ja uusi kasvusto pukkaa innolla.

Lähtiessämme lomalle omenapuut alkoivat juuri kukkia. Mitä sittemmin tapahtunut, mutta meillä ei ole yhtään raakiletta omenapuissa!?! Onko tämä jokin yleismaailmallinen ilmiö vai onko vika vain meidän omenapuissa?

Sitävastoin pensastomaatissa on jo raakileita ja chilikin näyttäisi aloittavan kukinnan. Nyt jännätään ehtivätkö ne Suomen lyhyessä suvessa ilman kasvihuonetta tuottaa kypsää satoa. Jonakin vuonna sain muutaman punaisen tomaatin popsaista suoraan puskasta, mutta osan joutui punastuttamaan ruokakomeron pimennossa.

Puutarhassa tällä hetkellä lukuisten amppeli- ja ruukkukesäkukkien lisäksi kukkivat liljat, väriminttu, harmaamalvikki (hurmaava!), kuunliljat yms. yms.


Chili kukkinee ihan kohta ja pensastomaatissa on sormenpään kokoisia raakileita.


Komea sinipyrstöinen sudenkorento vierailulla.

2 kommenttia:

  1. Eräs täällä samalla saarella oleva mökkiläinen katsoi minun ompunraakileitani ja sanoi, että hänellä pölytys on ilmeisesti ihan epäonnistunut. Kai se on sitten niin mikroilmastostakin kiinni.
    Minullakin sipulien varret lakoavat ja ovat hennot jos rikkaruohoja on paljon.

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa taas etelään!
    Meillä täällä mökillä omenat kukkivat runsaasti ja niitä näyttää myös tulevan runsaasti. Suorastaan pelottavan paljon :) Mutta kirsikalle kävi samoin kuin sinun omenapuille.

    VastaaPoista